Chuck Berry
Chuck Berry | |
---|---|
Berry vuonna 1957. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. lokakuuta 1926 Saint Louis, Missouri |
Kuollut | 18. maaliskuuta 2017 (90 vuotta) Wentzville, Missouri |
Muusikko | |
Aktiivisena | 1952–2017 |
Tyylilajit | rock and roll |
Soittimet | kitara |
Levy-yhtiöt | Chess, Mercury, Atco |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Charles Edward Anderson ”Chuck” Berry (18. lokakuuta 1926 Saint Louis, Missouri – 18. maaliskuuta 2017)[1][2] oli yhdysvaltalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Berry oli rock and roll -musiikin tärkeimpiä kehittäjiä suosionsa huipulla vuosina 1955–1958, ja hän on kirjoittanut monta klassikoksi noussutta laulua, kuten ”Johnny B. Goode”. Rolling Stone -lehti sijoitti hänet vuonna 2004 viidenneksi kaikkien aikojen artistien listallaan. Berry konsertoi aina vuoteen 2014 asti.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhainen elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Charles Edward Anderson Berry syntyi 18. lokakuuta 1926 keskiluokkaisessa mustassa St. Louisin kaupunginosassa. Hän opetteli soittamaan kitaraa teini-ikäisenä jazz-kitaristi Ira Harrisin avulla. Myöhemmin hän opetteli soittamaan myös pianoa, saksofonia ja rumpuja. Berry esiintyi ensimmäisen kerran 15-vuotiaana kesälukiossa esittäen Jay McShannin ”Confessin’ the Blues”.[1][3]
Berry osallistui vuonna 1944 aseelliseen ryöstöön ja oli vuosien 1944–1947 aikana vankilassa. Vapauduttuaan hän työskenteli General Motors Fisherin liukuhihnalla sekä opiskeli samalla kosmetologiksi ja kampaajaksi, mitä hän myöhemmin teki työkseen musiikin ohella.[3][1] Vuonna 1948 hän meni naimisiin Themetta Suggsin kanssa. Heidän ensimmäinen tyttärensä syntyi vuonna 1950.[4]
Berry perusti 1952 yhtyeen Sir John Trio rumpali Ebby Hardingin ja pianisti Johnnie Johnsonin kanssa. Yhtye saavutti suosiota St. Louisissa ja esiintyi siellä säännöllisesti.[3][1] Sen ohjelmistoon kuului monipuolisesti bluesia, jazz-balladeja, boogie woogieta ja countrya, joiden pohjalle Berry myöhemmin perusti rock and rollinsa.[1]
Nousu huipulle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1955 Berry kävi Chicagossa ja pyysi siellä blues-legenda Muddy Watersilta neuvoa siitä, miten päästä levyttämään. Waters esitteli hänet tuottaja Leonard Chessille. Tämä kiinnostui Berryn tekemästä kappaleesta ”Ida Red”, joka perustui osittain vanhaan samannimiseen countrylauluun, mutta johon Berry oli tehnyt uudet sanat. Berry levytti 21. toukokuuta 1955 kappaleen Chess-levy-yhtiölle nimellä ”Maybellene”. Chess lähetti singlen tiskijukka Alan Freedille esitettäväksi tämän radio-ohjelmassa, ja se nousi Billboard-listalla viidenneksi.[1] ”Maybellinea” seurasi seuraavien kolmen vuoden aikana sarja uusia hittejä, kuten ”Thirty Days”, ”School Days”, ”Roll Over Beethoven”, ”Rock and Roll Music”, ”Sweet Little Sixteen” ja ”Johnny B. Goode”, joista viimeisin oli sanoituksiltaan omaelämäkerrallinen.[3][1] Berryn ensimmäinen LP-levytys oli After School Session (1957).[1]
Lavaesiintymisessään Berry käytti persoonallisia temppuja, kuten kuuluisan ”ankkakävelyn”, jossa hän liikkuu lavalla kyykyssä eteenpäin toisella jalallaan potkien.[1] Ankkakävelyn hän otti ohjelmistoonsa New Yorkin -konsertissaan vuonna 1956 peittääkseen esiintyessään rypistyneet tekokuituiset housunsa.[5]
Berry esiintyi 1950-luvulla myös muutamassa rock and roll -elokuvassa.[1]
Suosion huipun jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Berry joutui vuonna 1960 kahdeksi vuodeksi vankilaan kuljetettuaan alaikäisen tytön osavaltion rajan yli autollaan.[3] Vuonna 1966 Berry vaihtoi levy-yhtiötä Chessiltä Mercurylle, mutta palasi Chessille 1970. Siellä hän sai ensimmäisen listaykköshittinsä vuonna 1972 kappaleella ”My Ding-A-Ling”. Samalla LP-levy The London Chuck Berry Sessions nousi listalla kahdeksanneksi ja Berryn ainoaksi kultalevyksi.[1]
Berry julkaisi toistaiseksi viimeisen uutta musiikkia sisältäneen albuminsa Rock It vuonna 1979. Senkin jälkeen hänen musiikkiaan on julkaistu useilla kokoelmalevyillä.[1] Berry konsertoi eri puolilla maailmaa viime vuosikymmeninä ahkerasti. Hän kiersi ilman omaa taustayhtyettä ja luotti siihen, että kaikkialta löytyy muusikoita, jotka tunsivat hänen kappaleensa. Hänellä oli tapana vaatia maksu etukäteen ja asettaa muutenkin tarkkoja ehtoja esiintymisilleen.[1]
Vuonna 1979 Berry sai 100 päivän vankeustuomion veronkierrosta. Vuonna 1990 hän jäi kiinni videonauhoista, joita hän oli tallentanut omistamansa ravintolan naisten vessaan asentamallaan videokameralla. Yksi nauhoille päätynyt nainen oli alaikäinen. Samassa kotietsinnässä Berryn kotoa löytyi marihuanaa. Berry myönsi marihuanasyytteen ja sai ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä sakot.[3]
Berry julkaisi vuonna 1987 omaelämäkertansa.[3][1]
Berryn entinen pianisti Johnnie Johnson vaati vuonna 2000 Berrylta tekijänoikeuskorvauksia yli 30 kappaleeseen, jotka Johnson väitti kirjoittaneensa Berryn kanssa 1955–56. Tuomari hylkäsi kanteen vanhentuneena.[6]
Berry asui Wentzvillessa Missourissa, lähellä Saint Louisia. Hän kiersi maailmaa ja esiintyi vuoteen 2014 asti. Berry myös soitti vuodesta 1996 lähtien kuukausittain Blueberry Hill -ravintolassa St. Louisissa. Vuoden 2014 tammikuussa hän esiintyi ravintolan Duck Room -salin lavalla 200. kerran, eikä ollut aikeissa jäädä eläkkeelle.[7] Viimeisen kerran Berry esiintyi Blueberry Hillissä lokakuussa 2014.[8]
Berry ilmoitti 90-vuotispäivänään 18. lokakuuta 2016 julkaisevansa vuonna 2017 uuden albumin 38 vuoden levytystauon jälkeen.[9] Berry löydettiin 18. maaliskuuta 2017 kuolleena kotoaan.[10]
Tyyli ja merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chuck Berrya pidetään rock and rollin tärkeimpänä kehittäjänä. Hän yhdisti rhythm & bluesin countryyn ja antoi näin uudelle musiikille muodon ja identiteetin. Berry kirjoitti useita rock and rollin varhaisia klassikkolauluja, sävelsi niihin kuolemattomia kitarariffejä ja kirjoitti nokkelia sanoituksia. Berry suuntasi musiikkinsa etenkin nuorisolle, ja hänen sanoituksensa käsittelivät näille tärkeitä asioita kuten koulua, ihmissuhteita ja autoja.[1]
Berry on myös sähkökitaransoiton merkittävä kehittäjä. Tärkeänä pidetään erityisesti kappaleen ”Johnny B. Goode” introa ja sooloa.[1]
John Lennon on sanonut, että jos rockille pitäisi keksiä toinen nimi, se olisi ”Chuck Berry”. Kitaristi Joe Perryn mukaan Chuck Berryn albumi Chuck Berry Is on Top määrittelee rock and rollin.[11]
Nykyisin tunnustetaan myös pianisti Johnnie Johnsonin osuus Berryn yksin tekemiksi merkittyjen kappaleiden teossa. Kitaristi Keith Richardsin mukaan Berryn laulut on usein sävelletty pianosävellajien pohjalle, ei kitaralle tyypillisten sävellajien, mikä kertoo Johnsonin osallisuudesta niiden tekoon.[12][13][14]
Berry yhdisti laulutavassaan blues- ja countrylaulajien tyylin. Laulaessaan countrylauluja hän artikuloi tarkoituksellisen selkeästi ja ”valkoisesti”. Berryn laulutapa ja ääntäminen toimikin mallina useille 1960-luvun rocklaulajille niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin.[15] Berryn lauluääntä on luonnehdittu muun muassa ilkikuriseksi ja kansanomaiseksi.[15][16]
Berry toimi keskeisenä innoittajana 1960-luvulla esiin nousseelle rockmuusikoiden sukupolvelle, etenkin brittiartisteille kuten The Beatlesille ja The Rolling Stonesille, mutta myös esimerkiksi The Beach Boysille. Lukemattomat muutkin artistit ovat tehneet omia levytyksiään Berryn kappaleista.[17]
Tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1985 Berry sai Grammyn elämäntyöstään ja hänet nimettiin Blues Hall of Fameen.[1] Vuonna 1986 Berry nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen ensimmäisten joukossa. Vuonna 1987 Berrystä tehtiin elämäkerrallinen dokumenttielokuva Hail! Hail! Rock ’n’ Roll.[3][1]
Rolling Stone -lehti sijoitti Berryn vuonna 2003 seitsemänneksi kaikkien aikojen kitaristien listallaan ja vuonna 2004 viidenneksi kaikkien aikojen artistien listallaan.[18][19]
Berryn kotitalo 1950-luvulla, ”Chuck Berry House” osoitteessa 3137 Whittier Avenue, Saint Louis, liitettiin National Register of Historic Places -suojelukohderekisteriin vuonna 2008.[20] Vuonna 2011 St. Louisiin pystytettiin Chuck Berryn patsas.[1]
Esiintymiset Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Berry esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa vuoden 1976 Ruisrockissa Turussa ja esiintyi 1990-luvulta alkaen useasti Suomessa, viimeisen kerran vuonna 2013.[21]
Luettelo esiintymisistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 7. elokuuta 1976, Ruisrock, Turku[22]
- 22. heinäkuuta 1990, Tammisaari, Scandinavian Guitar Festival[22]
- 22. ja 23. heinäkuuta 1995, Pori Jazz, Pori[22]
- 24. heinäkuuta 1997, Hartwall Areena, Helsinki, Little Richardin ja Jerry Lee Lewisin kanssa[22]
- 14. marraskuuta 2007, Finlandia-talo, Helsinki[22]
- 22. maaliskuuta 2008, Messukeskus, Helsinki[22]
- 23. lokakuuta 2013, Finlandia-talo, Helsinki[21]
- 25. lokakuuta 2013, Club Teatria, Oulu[23]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Chuck Berryn diskografia
Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rock, Rock, Rock (Chess, 1956 – kokoelmalevy samannimisestä elokuvasta)
- After School Session (Chess, 1957)
- One Dozen Berrys'' (Chess, 1958)
- Chuck Berry Is on Top (Chess, 1959)
- Rockin’ at the Hops (Chess, 1960)
- New Juke Box Hits (Chess, 1961)
- Chuck Berry On Stage (Chess, 1963)
- Two Great Guitars (Chess, 1964)
- St. Louis to Liverpool (Chess, 1964)
- Chuck Berry in London (Chess, 1965)
- Fresh Berry’s (Chess, 1966)
- Chuck Berry’s Golden Hits (Mercury, 1967)
- Chuck Berry in Memphis (Mercury, 1967)
- From St. Louie to Frisco (Mercury, 1968)
- Concerto in B. Goode (Mercury, 1969)
- Back Home (Chess, 1970)
- San Francisco Dues (Chess, 1971)
- The London Chuck Berry Sessions (Chess, 1972)
- Bio (Chess, 1973)
- Chuck Berry (Chess, 1975)
- Rock It (Atco, 1979)
- Chuck (2017)
Elokuvaesiintymiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rock, Rock, Rock! (1956, musiikkiesitys)
- Mister Rock And Roll (1957, musiikkiesitys)
- Tänä iltana kenties... (This Could Be The Night, 1957, cameo)
- Suurkaupungin poika (Go, Johnny Go!, 1959, vuorosanarooli)
- Jazzin juhlaa (Jazz On A Summer’s Day, 1959, konserttitaltiointi)
- Pop! Pop! Pop! (The T.A.M.I. Show, 1965, konserttitaltiointi)
- Toronto Pop (1969, konserttitaltiointi)
- Rajaton rock (Let The Good Times Roll, 1973, dokumentti ja konserttitaltiointi)
- The London Rock’n’Roll Show (1973, konserttitaltiointi)
- Alice in den Städten (1974, cameo)
- Kuumaa vahaa (American Hot Wax, 1978, cameo ja musiikkiesitys)
- Luokkakokous (National Lampoon's Class Reunion, 1982, cameo)
- Hail! Hail! Rock’n’Roll (1987, dokumentti ja konserttitaltiointi)
Lähde:[25]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pegg, Bruce: Let it rock! Chuck Berryn tarina. (suomentaja Esa Kuloniemi) Johnny Kniga, 2008. ISBN 9789510342091
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Chuck Berry Biography Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 23.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Tuohinen, Petteri: Rock-ikoni Chuck Berry löytyi kuolleena kotoaan Helsingin Sanomat. 19.3.2017. Viitattu 19.3.2017.
- ↑ a b c d e f g h Chuck Berry Biography Rolling Stone. Viitattu 23.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Pegg 2008, s. 39–40.
- ↑ Chuck Berry (2) History of Rock. Viitattu 23.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Judge Dismisses Chuck Berry Royalty Suit 2002. Billboard. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Johnson, Kevin C.: Chuck Berry hopes for 200 more Duck Room concerts 10.1.2014. stltoday.com. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
- ↑ A year without Chuck Berry at Blueberry Hill. St. Louis Public Radio 5.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Chuck Berry Announces His First Album in 38 Years Guitar World. 18.10.2016. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Rock’n’roll-ikoni Chuck Berry on kuollut Ilta-Sanomat. 19.3.2017. Viitattu 19.3.2017. (suomeksi)
- ↑ Quotes Chuck Berryn virallinen sivusto. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Pianist Johnnie Johnson Dies 2005. Billboard. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Holliday, Art: Johnnie Johnson : Johnnie Be Good - and Remembered! 2008. Boston Blues Society. Arkistoitu 24.3.2014. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Keith Richards, Johnnie Johnson and the Sacred Order of Rock ‘n Roll Sidemen 13.11.2010. Rubber City Review. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b 100 Greatest Singers : 41. Chuck Berry Rolling Stone. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Christgau, Robert: Chuck Berry 1976. The Rolling Stone Illustrated History of Rock & Roll. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Lipsitz, George: Chuck Berry Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ The 100 Greatest Guitarists of All Time 2003. Rolling Stone. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Perry, Joe: The Immortals - The Greatest Artists of All Time: 5) Chuck Berry 2004. Rolling Stone. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Allen, Michael R.: Chuck Berry House Listed in National Register of Historic Places 16.12.2008. Preservation Research Office. Viitattu 23.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Aaltonen, Mikko: Chuck Berry sekoili ja Agents loisti Finlandia-talossa (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 25.10.2013. Viitattu 31.1.2017.
- ↑ a b c d e f Kuloniemi, Esa (kirjassa Let It Rock!), s. 392–395.
- ↑ Koistinen, Wesa: Jäähyväiset rock ’n’ rollille (Internet Archive) 26.10.2013. Savon sanomat. Arkistoitu 28.3.2014. Viitattu 26.3.2014.
- ↑ Hoppula, Pete (kirjassa Let It Rock!), s. 411–419.
- ↑ Hoppula, Pete (kirjassa Let It Rock!), s. 434–437.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chuck Berry Wikimedia Commonsissa