Turks- ja Caicossaaret

Turks- ja Caicossaaret
lippu vaakuna
Valtiomuoto	Brittiläinen merentakainen alue
Kuningas Kuvernööri Pääministeri	Charles III Ric Todd viimeksi Galmo Williams
Pääkaupunki	Cockburn Town
Pinta-ala
– yhteensä	430 km² [1] (sijalla ?)
– josta sisävesiä	0
Väkiluku (2014)	49 070 [2] (sijalla 211)
– väestötiheys	45 as. / km²
– väestönkasvu	2,58 % [2] (2014)
Viralliset kielet	englanti
Valuutta	Yhdysvaltain dollari (USD)
BKT (2008)
– yhteensä	860 milj. USD [3]  (sijalla 214)
– per asukas	26 280 USD [3]
HDI (?)	? (sijalla ?)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	1 % [2]
– teollisuus	23,9 % [2]
– palvelut	75,2 % [2]
Aikavyöhyke	UTC−5
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys – Kuuluu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan
Lyhenne	TC
– ajoneuvot:	–
– lentokoneet:	VQ-T
Kansainvälinen suuntanumero	+1-649
Tunnuslause	Each Endeavouring, All Achieving
Kansallislaulu	”God Save the King”
Infobox OKNimi-testi OK

Turks- ja Caicossaaret on Britannialle kuuluva erillisalue Haitin pohjoispuolella. Alue koostuu kahdesta saariryhmästä, jotka sijaitsevat Bahamasaarilta kaakkoon vyöhykkeellä 21°45′ pohjoista leveyttä ja 71°35′ läntistä pituutta. Tärkeimmät tulonlähteet saarilla ovat matkailu, äyriäiset ja pankkipalvelut. Saarilla oli vuoden 2006 perustuslain mukaan huomattavasti päätäntävaltaa omissa asioissaan, mutta vuonna 2009 emämaa Britannia hajotti hallituksen korruption ja taloudellisten väärinkäytösepäilyjen takia, ja saaret siirrettiin suoraan kuvernöörin alaisuuteen.

Turks- ja Caicossaaret koostuvat noin 40 saaresta, joista kahdeksan on asuttuja.^[2] Saaret jakaantuvat kahteen ryhmään, joita erottaa 35 kilometriä leveä salmi: läntisiin Caicos-saariin, joista kuudella on asutusta, ja itäisiin Turks-saariin, joista kahdella on asutusta. Maasto on matalaa, maaperä köyhää ja multakerros ohut. Kasvillisuus on enimmäkseen pensaistoa. Saarilla ei ole varsinaisia jokia eikä järviä, mutta joitakin murtovesilammikoita. Rannikoita reunustavat mangrovekasvustot.^[4]

Hurrikaanit ovat alueella yleisiä.^[2] Ilmasto on miellyttävän lämmin, ja sademäärät ovat pienten korkeuserojen takia vähäisempiä kuin muilla alueen saarilla.^[5] Sadetta saadaan vuodessa 1 000 – 1 500 mm, suurin osa siitä toukokuusta lokakuuhun kestävällä sadekaudella. Lämpötila vaihtelee 16 ja 32 asteen välillä.^[1]

Matkailijoita houkuttavia piirteitä Turks- ja Caicossaarilla ovat koralliriutat ja hiekkarannat. Herkkiä kohteita, kuten kosteikkoja ja laguuneita, on rauhoitettu.^[6] Suolankerääjät hävittivät suuren osan metsästä Grand Turkin, Salt Cayn ja South Caicosin saarilla.^[1] Rehevin luonto on North Caicosilla, jossa kasvaa monenlaisia hedelmäpuita ja elää maan suurin flamingoyhdyskunta. Saarilla pesii kaikkiaan sata lintulajia, ja toiset sata lajia käy siellä muuttolintuina. Saarilla esiintyy myös 35 perhoslajia ja kolme suurta liskolajia.^[7]

Turks- ja Caicossaarten ensimmäiset asukkaat olivat lucayanit, jotka olivat sukua monia muita Karibian saaria asuttaneille taino-intiaaneille. He asuttivat Bahamasaaret useina aaltoina 700-luvun paikkeilta alkaen ja he hävisivät eurooppalaisten saapumisen jälkeen kulkutauteihin ja orjuutukseen.^[8] Kolumbuksen vierailusta kiistellään,^[9] mutta ensimmäinen todistettavasti saarilla käynyt eurooppalainen oli espanjalainen konkistadori Juan Ponce de León, jonka retkikunta löysi saariston vuonna 1512.^[3] Eurooppalaisten kohtaamisen jälkeen vieraat taudit ja orjuus tuhosivat tainot 1500-luvun puoliväliin mennessä.^[9]

1500-luvulta 1700-luvulle saaristo oli välillä niin espanjalaisten, ranskalaisten kuin brittienkin hallussa. Merirosvot piileskelivät saarilla ja ryöstelivät suolankerääjiä.^[9]

Bermudalaiset aloittivat merisuolan keräämisen Grand Turk -saarella 1600-luvun lopulla. Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen nykyisestä Etelä-Yhdysvalloista tulleet viljelijät valloittivat saarilta alaa maatalouskäyttöön. Saarille perustettiin puuvillaplantaaseja, joilla Afrikasta tuodut orjat työskentelivät. Orjuuden kieltämisen jälkeen 1838 useimmat plantaasinomistajat lähtivät. Orjat jäivät kuitenkin asuttamaan saarta.^[3]

Saaret olivat osa Bahaman siirtokuntaa vuoteen 1848 saakka, jolloin asukkaat halusivat niistä itsenäisen siirtokunnan, joka liitettiin 1873 Jamaikan alaisuuteen. Vuonna 1959 saari sai vihdoin oman kuvernöörinsä, ja kun Jamaika itsenäistyi elokuussa 1962, Turks- ja Caicossaarista tuli Britannian erillisalue.^[3]

Kylmän sodan aikana saaria käytettiin lännen tukikohtana. Yhdysvallat piti siellä lentotukikohtaa 1944–1947 ja perusti ohjusaseman 1952.^[3] 1950- ja 1960-luvuilla Yhdysvalloilla oli saarilla avaruustoimintaa. Yhdysvaltain ensimmäinen miehitetty avaruuslento Friendship 7 laskeutui John Glennin ohjaamana Grand Turkin rantavesiin avaruusmatkan jälkeen vuonna 1962.^[10] Yhdysvallat sulki tukikohdan vuonna 1983.^[1]

Vuonna 2008 ensin hurrikaani Hanna ja sen jälkeen hurrikaani Ike tekivät pahaa tuhoa saarilla.^[11]

Turks- ja Caicossaarten perustuslaki otettiin käyttöön 30. elokuuta 1976, jota pidetään saarten kansallispäivänä. Vuonna 1982 hyväksyttiin saarten itsenäisyys, mutta politiikka muuttui nopeasti vastustamaan sitä, ja saaristo pysyi Britannian erillisalueena. Perustuslaki hylättiin vuonna 1986, mutta palautettiin uudistettuna 5. maaliskuuta 1988. Turks- ja Caicossaarten lakijärjestelmä perustuu englantilaiseen tapaoikeuteen, mutta se on saanut vaikutteita myös Jamaikan ja Bahaman laeista. Äänestysikä on 18 vuotta.^[2]

Saarten hallitsija on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki, kuningas Charles III, joka nimittää kuvernöörin, joka taas nimittää pääministerin. Maaliskuussa 2009 Britannia päätti hajottaa saarten hallituksen ja parlamentin. Asiasta tehtyjen valitusten käsittelyn jälkeen päätös toteutettiin elokuussa. Britannian viranomaiset olivat saaneet tutkimuksissaan selville saaren hallinnossa esiintyneen poliittista moraalittomuutta ja epäpätevyyttä. Hallitus lakkautettiin 2009 enintään kahden vuoden ajaksi, ja johdossa on sen aikana brittiläinen kuvernööri kuningattaren alaisuudessa.^[12] Tarvittavaa vakautta ei saavutettu ja syyskuussa 2010 Britannia ilmoitti, että heinäkuulle 2011 suunnitellut vaalit peruutetaan.^[13]

Hajotettu yksikamarinen lakiasäätävä valtuusto muodostui 19 edustajasta, joista 13 valitaan yleisillä vaaleilla neljän vuoden välein. 4. maaliskuuta 2003 vaaleissa suurin puolue oli Edistyksellinen kansallispuolue (8 paikkaa), josta seuraavana oli Kansan demokraattinen liike (5 paikkaa). Yhdistynyt demokraattinen puolue nautti myös kannatusta, mutta se ei ole saanut paikkoja. Helmikuun 2007 vaaleissa Edistyksellinen kansallispuolue PNP voitti Michael Misickin johdolla 13 paikkaa ja Kansan demokraattinen liike PDM jäi kahteen paikkaan.^[3]

Turks- ja Caicossaaret on Interpolin, Karibian kehityspankin ja Karibian maiden liiton jäsen. Sotilaallisesta puolustuksesta vastaa Britannia.^[2]

Saarten aluejako on epämääräinen, eri lähteiden mukaan ne on jaettu kuuteen tai seitsemään alueeseen, ja joitakin osia ei ole käsitelty kaikissa jaoissa lainkaan. Alueita ovat ainakin Grand Turk, Provenciales, North Caicos, Middle Caicos, South Caicos, Salt Cay ja Parrot Cay.^[14] Joidenkin lähteiden mukaan West Caicos kuuluu Providencialesin ja East Caicos South Caicosin hallintoalueeseen.^[15]

Turks- ja Caicossaaret käyttää valuuttanaan Yhdysvaltain dollaria.^[6] Vuonna 2008 bruttokansantuote henkeä kohti oli 26 280 dollaria.^[3] Hurrikaani Ike, kansainvälinen lama ja huono taloudenpito johtivat vuosien talousongelmiin. Valtiontalous oli alijäämäinen 2002–2011, vuonna 2008 inflaatio oli lähes 8 prosenttia ja BKT laski lähes 20 prosenttia vuoteen 2009. Britannia myönsi maalle 10 miljoonan punnan lainan 2010 ja sopi seuraavana vuonna 260 miljoonan dollarin velkajärjestelyistä viiden vuoden aikana.^[16] Talous saatiin jaloilleen, budjetti näytti ylijäämää 2012–2014 ja vuonna 2014 maan luottoluokitus oli BBB+. BKT henkeä kohti on noin 24 tuhatta dollaria.^[17]

Työvoimasta noin kolmannes työskentelee valtiolle ja viidesosa maatalouden ja kalastuksen parissa.^[2]

Aikaisemmin suolantuotanto oli tärkeä tulonlähde, mutta nyt turismi ja pankkipalvelut ovat syrjäyttäneet sen. Maanviljely on vähäistä, mutta saarilla sijaitsee maailman ainoa suuria kotiloita (conch) kasvattava nilviäisenviljelylaitos. Myös hummereita viedään ulkomaille.^[6] Maatalouden tuotteita ovat maissi, pavut ja sitrushedelmät.^[2] Yhdysvallat on pääasiallinen kauppakumppani.^[3]

Turks- ja Caicossaarten energialaitos tuottaa sähköä dieselvoimalan avulla.^[18] Koska maalla ei ole omaa syväsatamaa, generaattorien tarvitseman dieselin kuljetuskustannukset ovat korkeammat ja energian hinta on korkeampi kuin muualla Karibialla. Konsultit ovat selvittäneet uusiutuvien energialähteiden käyttöä, ja tuulivoimaa ja kaatopaikkakaasuja pidetään niistä potentiaalisimpina. Käyttöveden lämmitystä aurinkoenergialla varsinkin hotelleissa pidetään myös järkevänä kehityskohteena. Nykyisin tällainen järjestelmä on käytössä alle kahdella prosentilla saarelaisista, kun Barbadoksella aurinkokäyttöisiä vedenlämmittimiä käyttää yli puolet kotitalouksista.^[19]

Saarilla on yhteensä seitsemän lentokenttää.^[2] Useimmat ulkomaanlennot laskeutuvat Providencialesiin. Kaksi muuta kansainvälistä lentokenttää ovat Grand Turk ja South Caicos.^[20] Maantietä on 121 km, ja vain 24 km siitä on päällystettyä. Satamakaupungit ovat Cockburn, Grand Turk ja Providenciales.^[2] Providencialesista on lauttayhteys North Caicosiin. Grand Turkista Salt Cayhin kulkee lautta joka toinen viikko.^[21]

Turks- ja Caicossaarten väestö on kasvanut 20 vuodessa nopeasti, sillä saarelle muuttaa paljon muiden Karibian saarten asukkaita. Varsinkin Haitista tulee laittomia maahanmuuttajia, joten todellisen väkiluvun arviointi on vaikeaa. Vuonna 1990 asukkaita oli 12 350 ja vuonna 2008 jo 32 700. Useimmat asukkaat ovat alkujaan afrikkalaista alkuperää.^[3]

Pääosa saarelaisista on kristittyjä, vuonna 1990 baptisteja oli 40 %, anglikaaneja 18 % ja metodisteja 16 %.^[3]

Turks-saarten nimi tulee paikallisesta kaktuksesta (Melocactus intortus), jonka punaiset kukat muistuttivat espanjalaisten merimiesten mielestä turkkilaisen miehen päähinettä.^[3]

Saarilla, varsinkin Middle Caicosilla, on perinteisesti tehty tarvekaluja kuten koreja, hattuja ja kattoja punomalla ja palmikoimalla palmunlehtiä. Perinteisen musiikin soittimiin kuuluu marakassien, kitaran, haitarin ja rumpujen lisäksi saha, jota soitetaan vetämällä metallipuikkoa sen piikkien yli. Kansantarinoiden alkuperää voidaan jäljittää afrikkalaiseen sadunkerrontaperinteeseen.^[22]

Koulunkäynti on pakollista 13 vuoden ajan alkaen neljävuotiaasta. Alakoulua käy 78 prosenttia ja yläkoulua 70 prosenttia ikäluokasta.^[3]

Saarilla on yhdeksän jalkapallojoukkuetta, joissa pelaa 655 rekisteröityä pelaajaa. Jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan edennyt CONCACAF Gold Cupin lopputurnaukseen.^[23] Maajoukkue oli syyskuussa 2011 FIFAn rankingissa sijalla 195.^[24]

• Matkaopas aiheesta Turks and Caicos Islands Wikivoyagessa (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turks- ja Caicossaaret Wikimedia Commonsissa