Pietarinkirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pietarinkirkko
Pietarinkirkon julkisivu.
Pietarinkirkon julkisivu.
Perustiedot
Sijainti Vatikaani
Koordinaatit 41°54′8″N, 012°27′12″E
Rakennustyyppi Kirkko
Uskonnollinen käyttö Katolisuus
Arkkitehtuuri
Rakennuttaja alk. paavi Julius II
Arkkitehdit Donato Bramante
Giuliano da Sangallo
Raffaello Santi
Antonio da Sangallo nuorempi
Baldassare Peruzzi
Michelangelo Buonarroti
Jacopo Barozzi da Vignola
Giacomo della Porta
Domenico Fontana
Carlo Maderno
Gian Lorenzo Bernini
Rakennustöiden alkaminen 1506
Valmistumisvuosi 1616 (valmistui) 1626 (vihittiin)
Kapasiteetti yli 60 000 ihmistä

Pietarinkirkko (ital. Basilica di San Pietro in Vaticano) on Vatikaanivaltiossa sijaitseva kirkko, joka myös toimii maan pääkirkkona. Rooman arkkihiippakunnan ja siten paavin tuomiokirkko on kuitenkin Lateraanikirkko. Pietarinkirkko on pääosin peräisin 1600-luvulta, vaikkakin sen rakennustyöt aloitti jo paavi Julius II vuonna 1506. Kirkon fasadi valmistui vuosien 1612 ja 1616 välillä, ja paavi Urbanus VIII vihki kirkon virallisesti käyttöön 18. marraskuuta 1626[1].

Pietarinkirkon pituus on 212 metriä, korkeus 133 metriä ja pinta-ala 23 000 m². Kokonsa perusteella Pietarinkirkko on maailman suurin uskonnollinen rakennus,[2] vaikkakin joidenkin olemassa olevien kirkkojen, kuten Norsunluurannikon Notre-Dame de la Paixin, pinta-ala sekä korkeus ovat sitä suurempia.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha Pietarinkirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Konstantinuksen basilika
Konstantinuksen rakennuttama ensimmäinen Pietarinkirkko noin vuonna 1450.

Pietarinkirkko sijaitsee paikalla, jossa aiemmin oli keisari Caligulan aloittama ja Neron valmiiksi saattama niin sanottu Neron sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella kulki tie, Via Cornelia, jonka varrella oli pakanallisia hautoja. Roomalaisen tradition mukaan apostoli Pietari ristiinnaulittiin vuonna 67 Neron sirkuksessa inter duas metas eli kilpa-ajoradan keskikorokkeen (spina) kääntöpisteiden (meta) puolivälissä eli nykyisen Vatikaanin obeliskin juurella. Obeliski on nykyään eri paikassa Pietarinaukiolla.[4]

Kristityt hautasivat apostolin jäännökset Via Cornelian hautausmaalle, jonka päälle Konstantinus Suuri rakensi 324 uuden basilikan Pyhän Pietarin kirkoksi.[5][6] Rakennustyö saatiin päätökseen viisi vuotta myöhemmin.[6] Nykypäivänä tästä rakennuksesta käytetään nimeä "Vanha Pietarinkirkko".[7]

Konstantinuksen basilikan rakentamispaikan valintaan vaikutti perimätieto apostoli Pietarin kuolin- ja hautapaikasta. Tämän perimätiedon mukaan apostoli Pietarin ruumis tuotiin Vatikaani-nimiselle kukkulalle, jonne se myös haudattiin.[8]

Uuden Pietarinkirkon rakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bramanten suunnitelma Pietarinkirkoksi oli perinteiden vastaisena aikanaan vallankumouksellinen, mutta se asetti esikuvan myöhemmille ideaalikirkon malleille, joissa keskeistä olivat kupoli ja kreikkalainen risti.

Nikolaus V

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avignonin vankeuden ja vastapaavien ajanjakson päätyttyä paavi palasi pysyvästi takaisin Roomaan. Vatikaanin palatsi ja vanha Konstantinuksen aikainen basilika olivat paavin poissa ollessa jääneet rappiolle, ja Nikolaus V:n pontifikaatin alkaessa basilikan kunto oli jo hälyttävä,[9] joten pian heräsi ajatus sen korjaamisesta ja laajentamisesta. Pian kävi ilmeiseksi, että peruskorjausta parempi vaihtoehto olisi uuden kirkon rakentaminen. Paavi Nikolaus V pyysi tehtävään arkkitehti Bernardo Rossellinon, jonka suunnittelema basilika oli uskollinen vanhalle pylväshallin tyyliselle pohjakaavalle, paitsi että lisäyksenä Rossellino oli piirtänyt kupolin ristin sakaroiden yhtymäkohtaan. Tämän suunnitelman perusteella valmistui aikanaan vain uusi kuori Tribuna di San Pietro, koska Nikolaus V kuoli 1455.[10]

Giuliano da Sangallo korjasi vanhaa basilikaa Paavali II:n käskystä, mutta hänet vapautettiin tehtävästään 1471, eikä hän palannut asiaan yli kolmeenkymmeneen vuoteen.[11] Paavi Sixtus IV oli innokas uuden rakennuttaja, kuten Sikstuksen kappelikin osoittaa, mutta hänkin tyytyi vain korjaamaan vanhaa basilikaa ilman aikomustakaan korvata sitä uudella.[12]

Julius II

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhälle istuimelle 1503 noussut Julius II halusi rakentaa itselleen Giuliano da Sangallon myötävaikutuksella valtavan mausoleumin, jota varten Michelangelo palkattiin veistämään kuvapatsaita. Pian paavi kuitenkin hylkäsi ajatuksen erillisestä hautamuistomerkistä ja päätti palata Nikolaus V:n suunnitelmien pariin kokonaan uuden kirkon rakentamiseksi. Vanha Pietarinkirkko oli jo yli tuhat vuotta vanha, sen arkkitehtuuri oli vanhanaikaista ja kunto huolestuttava Nikolaus V:n ja muiden paavien restaurointitöistä huolimatta. Kaiken lisäksi tilat eivät riittäneet vastaanottamaan kaikkia Pietarin haudalle saapuvia pyhiinvaeltajia.[13] Roomalaisten vastustuksesta huolimatta[14] Julius II muurasi Pietarinkirkon peruskiven 18. huhtikuuta 1506, ja työt alkoivat Donato Bramanten suunnitelmien pohjalta[15].

Rakennustyöt saatiin päätökseen vasta yli sata vuotta myöhemmin Paavali V:n aikana 1615. Tällä välin vanha Pietarinkirkko oli kaiken aikaa toiminnassa, sillä sitä purettiin vain sitä mukaa kuin uudisrakennuksen työt etenivät.[16]

Bramante

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Donato Bramante, jota pidettiin yhtenä sen ajan suurimmista arkkitehdeista,[6] oli uuden kirkon ensimmäinen pääarkkitehti. Hän suunnitteli renessanssihenkisen keskeiskirkon, jonka periaatteet ovat nähtävissä Pietarinkirkossa edelleen. Bramanten alkuperäisessä suunnitelmassa oli useita satelliittikupoleja, jotka ympäröivät suurta puolipallon muotoista keskuskupolia.[17] Hän suunnitteli myös sivukappeleita, joissa olisi ollut torneja.[18] Paavi Julius II kuoli 1513 ja Bramante 1514, mikä jätti rakennushankkeen jälleen tyhjän päälle. Kirkosta olivat valmiina vasta keskuskupolin neljä tukipilaria ja niitä yhdistävät holvikaaret.[19].[20]

Rafael

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rafaelin suunnitelma Pietarinkirkkoa varten oli muita perinteisempi. Vaikka sitä ei toteutettukaan, pohjakaavaan palattiin myöhemmin Madernon aikana.

Julius II:n seuraaja pyhällä istuimella oli paavi Leo X. Hän oli vaikeassa tilanteessa: vanha basilika oli puolittain purettu ja ilman kattoa, eikä uusikaan ollut vielä alkua pidemmällä.[21] Jo heti virkaan astuttuaan, kun Bramante vielä oli elossa, paavi oli kutsunut Giuliano Sangallon takaisin ja nimennyt hänelle kaksi avustajaa – Fra Giovanni Giocondon ja paremmin maalarina tunnetun Rafaelin. Alkava uskonpuhdistusliike horjutti katolisen kirkon asemaa, mikä vaikeutti töitä entisestään, sillä Pietarinkirkon rakennustöitä rahoitettiin kirkollisveroilla ja anekaupalla.[17] Ongelmat eivät olleet pelkästään taloudellisia, sillä Bramanten rakenteissa oli tehty virheitä, jotka vaativat korjausta, ennen kuin töissä voitiin edetä.[22] Giocondon kuoltua ja Sangallon vetäydyttyä vanhuuden lepoon Rafaelista tuli pääarkkitehti, ja hän sai avustajakseen Antonio da Sangallo nuoremman. Parivaljakko otti etäisyyttä Bramanten suunnitelmaan ja esitteli paaville mallin, jossa kirkko oli muutettu latinalaiseksi ristiksi. Mutta ennen kuin mitään konkreettista tapahtui, Rafael kuoli yllättäen 37-vuotiaana 1520. Hänen tilalleen Antonio Sangallon kumppaniksi valittiin Baldassare Peruzzi[23].

Leo X:n seuraajat Hadrianus VI ja Klemens VII saivat tuta koko protestanttisen liikkeen voiman, ja heidän päähuomionsa suuntautui paaviuden puolustamiseen kirkon rakentamisen kustannuksella. Rooman ryöstössä 1527 paavi Klemens VII pakeni Passetto di Borgoa pitkin Castel Sant'Angelon linnoitukseen, jossa hän piileskeli kuukausia. Rooman ryöstö hajotti Rafaelin kokoaman taiteilijaryhmän ja merkitsi täysrenessanssin kauden loppua, jonka jälkeen arkkitehtuurissa ja kuvataiteissa siirryttiin manierismina tunnetun uhmakkaan siirtymäkauden jälkeen lopulta barokkiin.[24]

Michelangelo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michelangelon suunnitelma, joka on renessanssin arkkitehtuurikäsitysten mukaisesti "täydellinen" keskeiskirkko, oli tehty Bramanten lähtökohdan pohjalta, vain rakenteita vahvistettiin.

Michelangelon nimitys pääarkkitehdiksi 1546 oli paavi Paavali III:n pitkäaikaisten toiveiden täyttymys, mutta Sangallon kannattajia raivostutti se, että Michelangelo halusi työskennellä ilman eri korvausta vain "kiintymyksestä Jumalaan ja kunnioituksesta apostoli Pietaria kohtaan" ja että hän oli saanut paavilta lähestulkoon vapaat kädet työn suhteen.[25]

Michelangelo palasi lähtöpisteeseen ja jatkoi siitä, mihin Bramante oli jäänyt. Vaikka Bramante oli eläessään syrjinyt Michelangeloa, tämä ylisti edeltäjäänsä suurimpien arkkitehtien veroiseksi. Michelangelon mielestä kaikki Bramanten seuraajat olivat sen sijaan vieneet suunnitelmaa kauemmaksi ihanteista. Niinpä Michelangelo ottikin lähtökohdaksi jälleen symmetrisen keskeiskirkon. Hän karsi pois kaiken ylimääräisen, kuten Bramanten kellotornit, piirsi kupolin uudelleen jähmeämmäksi ja suipommaksi ja vahvisti rakenteita, jotka olivat hänen suunnitelmilleen liian hentoja. Michelangelo arvosteli samalla lakkaamatta Antonio da Sangallon suunnitelmaa valon puutteesta ja piti sitä niin labyrinttimaisena,[26] että se "tarjosi suojapaikan rosvoille, väärän rahan tekijöille ja nunnien raiskaajille".[27]

Kolmessa vuodessa Michelangelo sai valmiiksi eteläisen poikkilaivan, mutta Paavali III:n kuolema laski hänen mielialaansa ja intoaan. Uusi paavi Julius III kuitenkin antoi edeltäjänsä tavoin täyden tukensa Michelangelolle, mikä olikin tarpeen, sillä ketään kumartamattomalla taiteilijalla oli paljon vastustajia, kuten Pietarinkirkon rakennuslautakunta Fabbrica di San Pietro. Sen jäsenet syyttivät Michelangeloa salailusta. Arkkitehti puolestaan väitti, että lautakunta ei kyennyt ohjaamaan varoja rakennustöihin. Juuri kun työt olivat siinä vaiheessa, että päästiin aloittamaan hankalinta vaihetta, kupolia, rakentaminen seisahtui väliaikaisesti varojen puutteessa. Jo iäkäs Michelangelo kävi enää harvoin työmaalla, jonne hän lähetti edusmiehensä. Tästä seurasi väärinkäsityksiä ja virheitä rakenteissa. Fabbrica yritti leimata arkkitehdin vanhuudenhöperöksi saadakseen virkaan oman miehensä, mutta Pius IV tuki Michelangeloa.lähde?

Michelangelon kuollessa 1564 eteläinen poikkilaiva oli valmis, ja pohjoinen poikkilaiva sekä kupolin rumpu olivat nekin lähes valmiit.[28] Michelangelon kauden suurin anti rakennushankkeelle on kirkon suuri kupoli, jonka hän suunnitteli käyttäen esikuvana Brunelleschin Firenzen Duomoon rakentamaa kupolia. Pietarinkirkon kupoli ei kuitenkaan ehtinyt valmistua Michelangelon elinaikana[29].

Vignola

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pius IV haki Michelangelolle pitkään korvaajaa nimittäen lopulta Pirro Ligorion ja Jacopo Barozzi da Vignolan, jotka saivat tiukat ohjeet pitäytyä suuren edeltäjänsä piirustuksissa. Ligorio yritti poiketa niistä seuraavan paavin, Pius V:n aikana, joka kuitenkin erotti Ligorion 1566.[30]

Vignola oli Pietarinkirkon ensimmäinen varsinainen ammattiarkkitehti, sillä aiemmat olivat jakaneet kykynsä ja voimavaransa useille taiteen aloille renessanssille ominaisen yleisneron, huomo universalen, tapaan.[31] Tästä huolimatta Vignolan aikaansaannokset olivat vähäisiä ja hänen kädenjälkensä melko näkymätöntä.[32] Vignola toimi Ligorion jälkeen pääarkkitehtina kuolemaansa 1573 saakka, mutta oli loppuvuosinaan usein poissa, minkä lisäksi paavi Pius V kävi taistelua uskottomia ja vääräoppisia vastaan rakennustöiden kustannuksella.[33]

Della Porta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sixtus V halusi saada ikuisuusprojektin nopeasti valmiiksi. Hän teki Giacomo della Portasta capomaestron (pääarkkitehdin) ja Domenico Fontanasta apulaisarkkitehdin 1585.[34] Della Porta muutti kupolin nousukulmaa puolipallosta ellipsiksi, koska piti sitä teknisesti tukevampana ja esteettisesti kauniimpana.[35] Della Porta myös madalsi lanternia. Muutoin hän seurasi pääosin Michelangelon piirustuksia, lukuun ottamatta joitakin pieniä yksityiskohtia koristelussa ja ikkunoiden puitteissa.[36]

Domenico Fontana siirsi vanhan basilikan eteläseinustalla seisseen obeliskin Pietarinkirkon edustan aukiolle 30. huhtikuuta 1586. Tämän obeliskin ympärille Gian Lorenzo Bernini rakensi paljon myöhemmin mestariteoksensa, Pietarinaukion pylväikön. Paavi Klemens VIII piti ensimmäisen messun uudessa Pietarinkirkossa 1594. Della Porta kuoli 1602, minkä myötä katkesi linkki, joka yhdisti Pietarinkirkon pääarkkitehdit Michelangeloon ja tämän taidekäsityksiin. Della Portan jälkeen Carlo Maderno sai päävastuun, ja barokin vaikutus alkoi tuntua.lähde?

Maderno

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pietarinkirkon halkileikkaus ja pohjapiirros Madernon lisäysten jälkeen. Äärimmäisenä vasemmalla narthex eli esihalli.

Pietarinkirkon satavuotisen rakennustyön aikana suunnitelmat muuttuivat useaan kertaan. Bramanten ja Michelangelon alkuperäissuunnitelmien mukaan kirkon pohjakaavan olisi pitänyt olla tasavartisen kreikkalaisen ristin muotoinen.[18] Trenton kirkolliskokouksen jälkeen yleinen mielipide muuttui kannattamaan perinteisempää, liturgiset vaatimukset täyttävää pitkänomaista tyyliä. Latinalainen risti nähtiin Kristuksen marttyyrikuoleman vertauskuvana, ja se korosti kirkon roomalaisuutta enemmän kuin tasavartinen kreikkalainen risti.[37] Uuden basilikan haluttiin myös peittävän entisen kirkon alan kauttaaltaan, jotta Konstantinuksen basilikan purku olisi näin ollut oikeutettua ja tarpeellista.[38]

18. helmikuuta 1606 viimeisetkin jäänteet antiikkisesta temppelistä joutuivat purkajien armoille.[39] Fabbrica di San Pietro antoi 1607 yksimielisen päätöksen, jonka mukaisesti Paavali V valtuutti Carlo Madernon muuttamaan kirkon pohjakaavan latinalaiseksi ristiksi.[40] Suunnitelmat tehtiin ja hyväksyttiin suurella kiireellä, ja Madernon laajennus Michelangelon keskilaivaan valmistui julkisivuineen 1615.[41]

Pietarinkirkon valmistuttua 1615 rakentaminen oli vienyt niin kauan, että renessanssin huipentumaksi aiotusta temppelistä tulikin kirkon hajaannuksen ja vastauskonpuhdistuksen symboli.[42]

Valmistumisen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarinkirkko korvasi valmistuttuaan lopullisesti Konstantinuksen basilikan. Rakennus on ollut pääosin paavin käytössä, vaikka paavin tuomiokirkkona toimii Lateraanikirkko ja asuntona Apostolinen palatsi.lähde?

Roomaa kohdanneista sodista ja valloituksista huolimatta Pietarinkirkko on pysynyt pystyssä ja suhteellisen hyvässä kunnossa. Esimerkiksi yhdistyneen Italian sotajoukkojen vallatessa Rooman 20. syyskuuta 1870 Pietarinkirkkoa ei vahingoitettu. Valloituksen seurauksena silloinen paavi Pius IX julistautui Vatikaanin vangiksi, eikä suostunut poistumaan Pietarinkirkon välittömästä läheisyydestä. Seuraavat paavit jatkoivat samaa linjaa pysyttelemällä Pietarinkirkon lähellä, ja vuoden 1929 lateraanisopimuksissa Vatikaanivaltion alueeksi määrättiin juuri Pietarinkirkko lähialueineen.lähde? Vatikaanin pommitukset toisessa maailmansodassa särkivät kirkosta joitakin ikkunoita, mutta eivät tuhonneet sen sisätiloja.[43]

Nykyisin Pietarinkirkon parvekkeelta julistetaan aina uuden paavin valinta. Kirkko aukioineen sopiikin hyvin tähän tarkoitukseen, sillä massiiviselle aukiolle mahtuu kerralla suuri ihmisjoukko. Päivittäin Pietarinkirkossa käy 5 000–20 000 vierailijaa, huipputuristikautena jopa 30 000.[44]

Pietarinkirkolla on oma 1523[45] perustettu rakennusvirasto Congregazione della Reverenda Fabbrica di San Pietro (lyhyemmin "Fabbrica di San Pietro"), joka on vastuussa kompleksin ylläpidosta ja korjauksesta. Sen palkollisia kutsutaan nimellä sampietrini.[46]. Pietarinkirkon julkisivu ja apostolien patsaat pestiin ja ehostettiin Pyhän vuoden 2000 kunniaksi.lähde?

Sijainti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rooman kaupunginosat sekä kuuluisien rakennusten sijoittuminen.

Pietarinkirkko – kuten koko Vatikaani – sijaitsee Monte Vaticano -nimisellä loivalla kukkulalla. Alueen lähellä virtaa Tiberjoki,[47] joka erottaa Pietarinkirkon useista Rooman kuuluisista rakennuksista. Niistä lähimpänä Pietarinkirkkoa sijaitsee Castel Sant’Angelona tunnettu Hadrianuksen mausoleumi, johon kiinteästi liittyy Tiberin ylittävä antiikkinen Ponte Sant’Angelon silta. Enkelten siltana tunnettu silta yhdistää Ponten ja Borgon kaupunginosat (rione) toisiinsa. Silta oli keskiajalla pyhiinvaeltajien suosima reitti Pyhän Pietarin haudalle. Riemujuhlan vuonna 1450 sillalla tapahtui onnettomuus: pyhiinvaeltajien tungeksiessa ahtaalla sillalla sen kaide sortui[48] ja kaksisataa ihmistä tallaantui kuoliaaksi paniikissa.[49] Yksi Rooman kuuluisimmista kirkoista, Pantheon, sijaitsee Tiberin vastarannalla.

Pyhän Pietarin hauta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neron kilpa-ajorata (circus), Konstantinuksen basilika ja nykyinen Pietarinkirkko. Apostoli Pietarin marttyyrikuoleman paikka sirkuksen ajoradan keskikorokkeella on merkitty ristillä.

Perimätiedon mukaan Pietarinkirkko on rakennettu paikalle, jossa apostoli Pietari ristiinnaulittiin ja johon hänet haudattiin.[6] Pyhää Pietaria pidetään Rooman ensimmäisenä piispana ja paavina. Pietarin haudan uskotaan olevan Pietarinkirkon pääalttarin alla, ja perimätiedon vahvistamiseksi paavi Pius XII:n ollessa paavina 1950-luvulla Pietarinkirkon alla suoritettiin kaivauksia, joiden tuloksena löydettiin hautamuistomerkki. Sen viereen on raapustettu kreikaksi sanat: Pietari on täällä. Paikalla, josta hautamuistomerkki löydettiin, sijaitsi aikanaan keisari Neron aikainen hautausmaa, jonne osa vainoissa teloitetuista kristityistä haudattiin. Paikalta löydettiin myös luita, ja tiedotuksessaan Vatikaanivaltio totesikin kyseessä olevan "mitä suurimmalla todennäköisyydellä" apostoliruhtinaan maalliset jäännökset. Kaikki eivät ole samaa mieltä Vatikaanivaltion kanssa, sillä kriittisimpien tutkijoiden mukaan "oli kyllä odotettavissa, että hautausmaalta löytyy luita".[50]

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisivu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Carlo Madernon suunnittelema barokkityylinen julkisivu, jossa on kahdeksan korinttilaista pylvästä ja neljä pilasteria.

Pietarinkirkon fasadi eli julkisivu valmistui 1614.[51] Sen suunnitteli arkkitehti Carlo Maderno.[51] Julkisivu on 114,69 metriä leveä ja 48 metriä korkea.[51] Attikan huipulla seisoo kolmetoista patsasta, joista jokainen on korkeudeltaan noin kuusi metriä.[51] Patsaat esittävät Kristusta, Johannes Kastajaa ja apostoleja lukuun ottamatta Pietaria.[52] Julkisivua koristavat korinttilaisen pylväsjärjestelmän mukaiset pylväät ja pilasterit.[51] Pietarinkirkon julkisivulta avautuu parveke, jolta uusi paavi antaa perinteisen urbi et orbi -siunauksensa ja jossa paavi pitää puheensa pääsiäisenä ja jouluna.[51] Julkisivu, samoin kuin ulkoseinät, on tehty kullanvärisestä travertiinista, joka on louhittu Tivolista.[53]

Arkkitehdin aiempiin töihin ihastunut paavi Paavali V kutsui Madernon vuonna 1603 mukaan kirkon rakennustyöhön. Trenton kirkolliskokouksen 1563 antaman suosituksen mukaan Michelangelon suunnittelema keskeiskirkko piti muuttaa pitkänomaiseksi latinalaiseksi ristiksi, joka soveltui paremmin katolisen kirkon liturgiaan ja perinteisiin. Maderno jatkoi kirkkoa kolmella holviosastolla ja suunnitteli mahtipontisen julkisivun, mutta muutokset vähensivät olennaisesti kirkon keskeisimmäksi huomiopisteeksi tarkoitetun kupolin vaikuttavuutta.[20]

Julkisivun reunimmaiset ulokkeet, joissa on suuret holvikaaret ja huipulla pyöreät kellotaulut, ovat jäänteitä kellotorneista. Ne eivät kuuluneet Madernon alkuperäiseen suunnitelmaan,[52] vaan olivat Fabbrica di San Pietron kuningasajatus. Torneja ei koskaan rakennettu harjaansa, koska soinen maaperä alkoi antaa periksi. Joka tapauksessa ulokkeet tekevät jo muutenkin raskaasta ja liian korkeasta fasadista lisäksi suhteettoman leveän .[54] Pietarinaukiota rakentaessaan Gian Lorenzo Bernini pyrki perspektiiviä taivuttamalla huijaamaan katsojan silmää, jotta kupoli ja julkisivu asettuisivat edukseen aukiolta nähtynä.[55]

Kupoli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michelangelon suunnittelema Pietarinkirkon kupoli, jonka Giacomo della Porta rakensi valmiiksi 1588–1590.

Donato Bramanten 1500-luvun alussa piirtämä kupoli oli Pantheonin kaltainen puolipallo, jota ympäröi korinttilaisen pylväsjärjestelmän mukainen peristyyli. Sangallon versiossa oli kaksi päällekkäistä portaan tavoin askellettua arkadia.[56] Pietarinkirkon rakennushankkeelle ominaisesti työt pitkittyivät, arkkitehdit vaihtuivat ja suunnitelmat muuttuivat. Myöhemmin kupolin nousukulmasta päätettiin tehdä selvästi jyrkempi. Lopullinen versio on tehty Michelangelon piirustusten pohjalta, vaikka hänen seuraajansa muuttivat sen yksityiskohtia.lähde?

Pietarinkirkon kupolin rakentaminen saatettiin loppuun paavi Sixtus V:n aloitteesta. Työt aloitettiin Giacomo della Portan johdolla 15. heinäkuuta 1588, ja rumpu valmistui 17. joulukuuta samana vuonna. Pitkään keskeneräisenä seissyt kupoli valmistui 1590 alle kahden vuoden ennätysajassa, ja kustannukset olivat vain viidesosa arvioidusta.[57] Sixtus V kuoli pian kupolin valmistumisen jälkeen.[58]

Pietarinkirkon kupoli on sisähalkaisijaltaan 41,90 metriä, ja sen korkeus lattiatasosta kupolin ristiin on 137,7 metriä. Kupoliin kuuluva lyhty taas on 26,50 metriä korkea. Kupolin jänneväli on näin hivenen Pantheonia pienempi. Siinä on kaksi tiilestä muurattua kuorta, joita tukee kupolin ulkopinnalla kuusitoista kivilohkareista tehtyä ruodetta. Kupolia on myöhempinä aikoina lisävahvistettu ketjuilla.[59]

Pietarinkirkon kupoli on toiminut esikuvana monien läntisen maailman kirkkojen ja muiden rakennusten kupoleille, kuten St Paulin katedraalin Lontoossa, Invalidikirkon Pariisissa ja Capitolin Washingtonissa.[58]

Sisätilat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Berninin suunnittelema baldakiini on 35,5 metriä korkea ja valettu pronssista.

Pietarinkirkon pääasiassa barokkityyliä edustavan sisätilan tärkeimpiä suunnittelijoita oli Bernini, jonka käsialaa on pääalttarin yllä kohoava valtava baldakiini (alttarikatos). Kullatusta pronssista valmistettua alttarikatosta kannattelevat kierteiset pylväät, joiden muodon Bernini lainasi ensimmäisen Pietarinkirkon alttaria koristaneista Salomon pylväistä. Vain paavi saa pitää alttarilla messun.lähde?

Pietarinkirkon mitat ovat erittäin suuret: kirkon sisäpituus on 186 metriä, ja leveys on poikkilaivan kohdalta mitattuna 137,5 metriä.[60] Kirkon sisätilan pinta-ala on yli viisitoistatuhatta neliömetriä, ja holvatun päälaivan korkeus nousee neljäänkymmeneenviiteen metriin.[60] Huolimatta kirkon ja sen sisätilojen suurista mittasuhteista katsotaan kirkon silti olevan sisäpuolelta sangen harmoninen.[60] Vaikka sisätilojen rakennustöihin ja sisustamiseen osallistui useita eri tyylisuuntia edustaneita arkkitehteja, kokonaisuutta pidetään tasapainoisena.[60] Tämä voidaan lukea Michelangelon ansioksi, sillä juuri hän jäntevöitti kirkon arkkitehtuurin.[60]

Kirkon narthexin eli esihallin on suunnitellut Carlo Maderno, ja se kuuluu arkkitehdin merkittävimpiin töihin.[61] Sen rakennustyöt aloitettiin 1608 ja saatiin päätökseen vuonna 1612.[61] Narthexissa on viisi ovea, joista keskimmäinen pääsisäänkäynti, Filareten ovi, on peräisin vanhasta Konstantinuksen basilikasta ja se on nimetty suunnittelijansa Filareten mukaan.[62] Filareten oven vasemmalla puolella ovat kuolleiden ovi[63] ja hyvän ja pahan ovi.[64] Pääsisäänkäynnistä oikealle on sakramenttien ovi.[65] Oikeanpuoleisin ovi tunnetaan pyhänä ovena, jonka Vico Consorti valoi pronssista vuonna 1950.[61] Pyhä ovi tai porta santa avataan ainoastaan riemujuhlan kunniaksi 25 vuoden välein (viimeksi 2000).[66] Esihallissa on patsaat keisari Konstantinukselle ja Kaarle Suurelle.[61]

Kirkon alla on krypta, jossa on keskiaikaisten paavien sarkofageja sekä roomalaisen prefektin Junius Bassuksen taitavin korkokuvin koristeltu arkku vuodelta 359.[67]

Pietarinaukio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Pietarinaukio

Pietarinkirkon edustan aukio, Pietarinaukio, jakaantuu kahteen osaan, joista kirkkoa lähin on puolisuunnikkaan muotoinen, kun taas Gian Lorenzo Berninin suunnittelema osa on soikio. Aukion halkaisija on leveimmillään 198 metriä.[68]. Aukiota reunustaa 284 pylvästä käsittävä nelirivinen pylväskäytävä.[69] Berninin oppilas lisäsi 140 pyhimyspatsasta, joiden korkeus on yli kolme metriä.[69] Aukio rakennettiin Aleksanteri VII:n pontifikaatin aikana 1656–1667.[69]

Aukion keskellä seisoo egyptiläinen Vatikaanin obeliski, joka siirrettiin paikalle 1585.[69] Obeliskin korkeus on 25,5 m. Alun perin obeliski sijaitsi Konstantinuksen basilikan sivulla entisen Neron sirkuksen paikalla. Pietarinkirkon aukiolle johtaa Benito Mussolinin 1930-luvulla rakennuttama paraativäylä Via della Conciliazione, jonka tieltä purettiin Borgon keskiaikainen kortteli, niin sanottu Spina di Borgo.[69]

Panoraamakuva Pietarinkirkon kupolista kohti Tiberjokea. Etualalla vasemmalla Vatikaanin palatsi, kauempana Castel Sant’Angelo. Pantheonin teevatimainen kupoli pilkistää Tiberin vastarannalla oikealla.

Pietarinkirkon taideteokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michelangelon Pietà
Arnolfo di Cambion veistämänä pidetty Pyhän Pietarin pronssipatsas vuodelta 1300 jäljittelee antiikin filosofipatsaiden muotokieltä. Patsas puetaan paavilliseen asuun Pietarin ja Paavalin päivänä 29.6.

Pietarinkirkko on huomattava saavutus rakennustaiteellisesti, mutta se sisältää myös suuren määrän merkittäviä taideteoksia. Bernini teki Pietarinkirkon koristukseksi useita huomattavia taideteoksia. Pääalttarin baldakiini eli alttarikatos, joka hallitsee Pietarinkirkon sisätilojen arkkitehtuuria, on hänen suunnittelemansa.[60] Kolmekymmentä metriä korkea alttarikatos on työstetty erittäin tarkasti, ja siinä on runsaasti erilaisia yksityiskohtia.[60] Samoin Berninin käsialaa on paavi Aleksanteri VII:n muistomerkki. Berninin kuuluisiin töihin Pietarinkirkossa lukeutuu myös hänen suunnittelemansa Pietarin istuimena tunnettu teos, joka vie koko Pietarinkirkon länsipäädyn apsiksen tilan.[70] Kirkon veistoksista taas Bernini on veistänyt muun muassa Pyhä Longinos -patsaan.[70]

Kirkossa on lukuisia huomattavia veistoksia.[71] Niihin kuuluvat muun muassa Michelangelon kuuluisa vuonna 1499 valmistunut veistos Pietà,[72] joka esittää neitsyt Mariaa sylissään kuollut Jeesus. Alkujaan veistos valmistettiin Vanhaa Pietarinkirkkoa varten, mutta myöhemmin se siirrettiin uuteen Pietarinkirkkoon. Veistosta pidetään yhtenä Michelangelon tuotannon tärkeimmistä.[60] Pietà on sijoitettu heti kirkon sisäänkäynnin läheisyyteen, joten se osuu kirkossa käyvän vierailijan silmiin ensimmäisenä.[73] Nykyään veistos on jouduttu siirtämään lasivitriinin alle, koska se joutui vuonna 1972 vahingonteon kohteeksi.[73]

Berninin suunnittelema Pyhän Pietarin istuin.

Pietarinkirkossa on myös Pollaiuolon, Canovan ja Thorvaldsenin veistämät paavien muistomerkit. Pietarinkirkossa oleviin paavien muistomerkkeihin kuuluvat Gregorius XIII:n muistomerkki,[61] Gregorius XV:n monumentti,[73] Klemens XIII:lle rakennettu monumentti[74] sekä Johannes XXIII:n muistoksi pystytetty muistomerkki.[74] Viime aikoina hallinneista paaveista ovat Johannes XXIII:n lisäksi myös Pius X ja Benedictus XV saaneet omat muistomerkkinsä.[73] Pietarinkirkon paavien muistomerkit edustavat eri aikakausien tyylisuuntia. Berninin toteuttamat Aleksanteri VII:n ja Urbanus VIII:n muistomerkit ovat barokkia, kun taas Pollaiuolon tekemä Sixtus IV:n muistomerkki on renessanssityylinen.[60]

Kuljettaessa Pietarinkirkon sisäänkäynniltä keskikäytävää pitkin eteenpäin on löydettävissä useita muita merkittäviä monumentteja. Ruotsin katolilaisuuteen kääntyneelle hallitsijalle Kristiinalle – joka on myös haudattu Pietarinkirkkoon – on rakennettu oma monumenttinsa, minkä jälkeen keskikäytävältä löytyvät paavien Pius XI:n ja Pius XII:n muistomerkit.[73] Kirkon luoteiskulmassa taas sijaitsee Arnolfo di Cambion veistämä Pyhää Pietaria esittävä patsas, jonka varpaan suuteleminen tuottaa uskomuksen mukaan onnea.[73] Pietarinkirkon seinien syvennyksissä on pyhimyksiä esittäviä patsaita, joiden lukumäärä on 39.[73] Vasemmalta keskikäytävältä löytyy Kristuksen kirkastuksen alttari.[73]

Pietarinkirkon merkittäviin veistoksiin kuuluu myös neljä suurta pyhimyspatsasta. Nämä patsaat esittävät pyhää Longinusta, Pyhää Veronicaa, Pyhää Andreasta sekä Pyhää Helenaa. Jokainen patsaista pitelee itseensä läheisesti liittyvää esinettä: Andreaksella on käsissään Andreaan risti, jossa poikkipuut on asetettu ristikkäin, kun taas Helena, uskomuksen mukaan Jeesuksen alkuperäisen ristin löytäjä, pitelee latinalaista ristiä.lähde?

Pietarinkirkossa säilytetään arvokkaita esineitä, joita ruhtinaat ja kuninkaalliset ovat paaville lahjoittaneet.[75] Lahjaesineiden lisäksi kirkko sisältää myös merkittäviä käsitöitä, kuten pienoispatsaita, sekä muuta kirkkotaidetta.[75]

Paavien haudat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi Johannes XXIII:n ruumis Pietarinkirkossa vuonna 2004

Pietarinkirkon alle on haudattu useita paaveja, minkä lisäksi itse kirkossa on useita paavien hautoja. Tämän lisäksi kirkkoon on haudattu muun muassa kruunusta luopunut ja katolilaisuuteen kääntynyt Ruotsin kuningatar Kristiina, jonka hauta sijaitsee Johannes Paavali II:n haudan vieressä. Pietarinkirkon kryptan pyhimpänä paikkana pidetään oletettua apostoli Pietarin hautaa.[76] Yhteensä Pietarinkirkkoon on haudattu kymmeniä paaveja, kuten kaikki vuonna 1903 kuolleen paavi Leo XIII:n seuraajat. Paavien lisäksi Pietarinkirkkoon on haudattu kuningatar Kristiinan kaltaisia hallitsijoita ja ylimyksiä. Pietarinkirkon Sagre Grotte Vaticane -kryptaan ovat haudattuna muun muassa paavit Nikolaus I, Gregorius V, Hadrianus IV, Bonifatius VIII, Nikolaus V, Paavali II sekä Aleksanteri VI ja keisari Otto II.[77] Myös paavi Pius IX:n sydän on haudattu pieneen uurnaan kyseiseen kryptaan.[77]

Pietarinkirkon alla sijaitsevista haudoista suuri osa on ajalta ennen nykyisen Pietarinkirkon rakentamista.

Jälkivaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarinkirkon rakennushankkeella oli kauaskantoisia vaikutuksia arkkitehtuuriin ja uskonnollis-poliittiseen historiaan Euroopassa ja muuallakin.

Gotiikka ei ollut koskaan saanut Italiassa jalansijaa, ja viimeistään Donato Bramanten renessanssityylinen suunnitelma uudeksi Pietarinkirkoksi teki goottilaiset katedraalit vanhentuneiksi myös muualla Euroopassa, jossa niitä vielä rakennettiin. Monet goottilaisista kirkoista jäivät keskeneräisiksi aina 1800-luvulla tapahtuneeseen uusgoottilaisen kertaustyylin nousuun saakka, yhtenä esimerkkinä Kölnin tuomiokirkko.lähde?

Keskeiskirkon ja pitkävartisen latinalaisen ristin yhdistelmänä Pietarinkirkko oli esimerkkinä useimmille muillekin kirkoille barokin aikakaudella. Michelangelon kupoli toimi esikuvana vastaaville hankkeille myös muissa maissa. Pietarinkirkon arkkitehtuuri sai jäljittelijöitä Venäjälläkin, jossa Pietarin Kazanin katedraali rakennettiin samassa hengessä.[78]

Pietarinkirkon rakentaminen kysyi paljon varoja, joita kerättiin kirkon siunaamalla anekaupalla pohjoista Eurooppaa myöten,[79] mikä oli eräänä syynä uskonpuhdistukseen ja protestanttisten kirkkojen eroamiseen katolisesta kirkosta.[80]

Maailman suurimman kirkon asema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luetteloissa maailman suurimmista kirkoista on erilaisia näkemyksiä Pietarinkirkon asemasta. Unesco pitää Pietarinkirkkoa maailman suurimpana kirkkona sen vaikuttavuuden ja merkityksen vuoksi, kun taas Guinnessin ennätysten kirjan mukaan suurimman kirkon kunnia kuuluu Norsunluurannikolla sijaitsevalle Basilique de Notre Dame de la Paix de Yamoussoukrolle.[81] Kirkko on alullepanijansa presidentti Félix Houphouët-Boignyn lahja syntymäkaupungilleen. lähde?

Pietarinkirkkoa mukailevan Yamoussoukron basilikan kupoli on esikuvaansa hieman matalampi, mutta lanterni korkeampi. Sen pinta-ala on kaksinkertainen (30 000 m²),[81] mutta Pietarinkirkkoon mahtuu huomattavasti enemmän ihmisiä eli 60 000[82] ihmistä, kun Yamoussoukroon mahtuu 18 000.[81]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Petrosillo 1997, s. 15
  2. ↑ UNESCO: Vatican City whc.unesco.org. Viitattu 4. syyskuuta 2007. (englanniksi)
  3. ↑ Church Guide: Our Lady of Peace Basilica, Yamoussoukro, haettu 8.9.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) Kiistanalaista on, onko Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkko suurempi, mutta Guinnessin ennätysten kirjan mukaan Yamoussoukron kirkko pitää ennätystä nimissään maailman suurimpana kirkkona, ja se on valmistuttuaan ohittanut aikaisemman ennätyksenhaltijan, Pyhän Pietarin basilikan.
  4. ↑ Lacus Curtius: Pagan and Christian Rome, Rodolfo Lanciani, 1892, haettu 7.9.2007
  5. ↑ Liber Pontificalis I, 118
  6. ↑ a b c d Vaticanstate.va: History vaticanstate.va. Viitattu 4. syyskuuta. (englanniksi)
  7. ↑ Suzanne Boorsch (1982–1983): The Building of the Vatican: The Papacy and Architecture s. 4-8
  8. ↑ Natonal Geographic: Inside the Vatican: St. Peter's Basilica news.nationalgeographic.com. Viitattu 6.9.2007. (englanniksi)
  9. ↑ Saint Peter's Basilica: Nicholas V, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 Nicholas's election coincided with the end of the papal schism. [...] I have already referred to the serious disrepair to which the Vatican Palace and St Peter's succumbed during the Schism of the West. [...] The condition of the basilica too was by now deplorable. [...] The southern wall leaned six feet out of the perpendicular and the mosaics on them were so covered with dust as hardly to be visible. Leon Battista Alberti in a report submitted to the pope warned him: 'I am convinced that very soon some slight shock or movement will cause it [the south wall] to fall.
  10. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Nicholas V, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 The strange thing about it is the similarity to the plan of Constantine's basilica. For a renaissance plan it was old-fashioned [...] The plan consists of a nave and four aisles, with the addition of a deep apsed choir, to become known as the Tribuna di San Pietro (which was ultimately built), flanked by chapels, and a transept of the same width as the nave. [...] Over the crossing however there were to be a dome and cupola, and the apse was to contain the papal throne.
  11. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Paul II, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 Paul II [...] entrusted it to Giuliano da Sangallo, then a young man... [...] In 1471 his association with St Peter's came to an abrupt halt. As far as we know, he did not resume it for well over thirty years.
  12. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Sixtus IV, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 Sixtus's building activities at the Vatican were feverish. [...] Clearly then this pope had no intention of carrying on Nicholas V's project of pulling down the old basilica and building a new one.
  13. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Nicholas V, James Lees-Milne (1967), haettu 27.9.2007 There was not room enough to accommodate the vast numbers of pilgrims then visiting Rome.
  14. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Bramante, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 The Curia and the Romans were now more than ever attached to the Constantinian building. [...] Nearly all the cardinals opposed the decision; and the city was enraged. Satires – always a good sign of Roman indignation – were posted at street corners.
  15. ↑ Encyclopædia Britannica Online: Saint Peter’s Basilica Viitattu 17.3.2012
  16. ↑ Lacus Curtius: Pagan and Christian Rome, Rodolfo Lanciani (1892), haettu 24.9.2007 The destruction of old S. Peter's [...] was done at two periods and in two sections, a cross wall being raised in the mean time in the middle of the church to allow divine service to proceed without interruption, while the destruction and the rebuilding of each half was accomplished in successive stages.
  17. ↑ a b Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7 s. 81
  18. ↑ a b Mikko Halme: Pietarinkirkko edu.vaasa.fi. Arkistoitu 11.12.2004. Viitattu 9. syyskuuta 2007.
  19. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Death of Julius and Bramante, James Lees-Milne (1967), haettu 26.9.2007 Soon after his magnanimous gesture Pope Julius II, worn out by excruciating pain from stone in the bladder, died. Bramante, crippled with gout in the hands, lost heart and in 1514 followed his master to the grave. At his death the four great piers were complete up to the cornice, and the connecting arches, now adorned with sunk panels in the Roman fashion, were in place.
  20. ↑ a b Vaticanstate.va: History vaticanstate.va. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)
  21. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Leo X 1513–21), James Lees-Milne (1967), haettu 29.9.2007 Leo was confronted with the ancient basilica partly demolished and the new one only just begun. [...] The crossing still lacked a roof; the Constantine nave was exposed to wind and rain.
  22. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Death of Julius and Bramante, James Lees-Milne (1967), haettu 26.9.2007 [Raphael] was obliged to continue remedying Bramante's faulty work on the lines indicated by Fra Giocondo, and propping up what was left of the old basilica, tasks which frankly bored him. He was distracted how to raise funds. There was little time, and less money, with which to make headway with the new building.
  23. ↑ Encyclopædia Britannica Online: Baldassare Peruzzi Viitattu 17.3.2012
  24. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Baldassare Peruzzi, James Lees-Milne (1967), haettu 27.9.2007 The Sack of Rome caused the dispersal of Raphael's surviving band of artists, which was never reunited. Indeed the sack is often said to have ended abruptly the phase called the High Renaissance. [...] An element of defiance of and hostility to the past was to be detected in the new style, which we today call mannerist, of buildings by contemporaries like Giulio Romano and Michelangelo.
  25. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Mchelangelo, James Lees-Milne (1967), haettu 27.9.2007 [Michelangelo] tells the Holy Father, he will receive no salary over and above the fifty scudi a month which he is already receiving by virtue of his advisory post at the Vatican Palace. His new office shall be undertaken 'only for the love of God and in honour of the Apostle', Peter. Secondly, he stipulates that if he is to succeed, he must have complete freedom of action. The pope is so anxious to endorse Michelangelo's appointment that he agrees unreservedly to the last condition to the extent of absolving him from the tedium of keeping accounts. [...] The setta Sangallesca, who were well and truly organized to carry out their master, Antonio da Sangallo's, long-laid plans, were infuriated by the imputation in Michelangelo's refusal of a salary that they had been feathering their nests out of St Peter's over the past decades.
  26. ↑ Catholic News Service, Vatican Letter 13.1.2006, Carol Glatz, haettu 30.9.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) Michelangelo later tossed out Sangallo's own blueprint for the basilica, saying the design was too elaborate and created too many dark, winding corridors.
  27. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Mcchelangelo as architect, James Lees-Milne (1967), haettu 27.9.2007 '... it had no light of its own. And its numerous hiding places, above and below, all dark, lend themselves to innumerable knaveries: such as provide shelter for bandits, for coining money, ravishing nuns, and other rascalities...'
  28. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Mcchelangelo as architect, James Lees-Milne (1967), haettu 27.9.2007 The south transeptal arm with its apsed chapels and vaulting was complete inside, except for the decoration; on the exterior the entablature of the main order was reached, but the attic storey had not yet been put on. The north transeptal arm, begun later than the other was nearly complete, the vaulting of the apse only half done. The drum of the dome was almost finished.
  29. ↑ Encyclopædia Britannica Online: Michelangelo Viitattu 17.3.2012
  30. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Vignola, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 For five months after Michelangelo's death, Pope Pius IV (1559-65) could not bring himself to replace him. [...] Finally, with a great effort, he pulled himself together. He nominated Pirro Ligorio Chief and Vignola Second Architect to St Peter's. [...] ...on the election of Pius V in 1566 Ligorio, thinking to take advantage of the former shepherd from Piedmont, a Dominican monk of extreme sanctity and lack or worldly interests, dared to make the attempt. Much to his surprise, the saintly pope, who although no aesthete yet cherished great veneration of Michelangelo, dismissed Ligorio without a moment's hesitation.
  31. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Vignola, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 The interesting thing about Vignola is that he was about the first professional architect. In every sense he was professional. Unlike contemporary renaissance artists who were mostly versatile and ready to turn their hand to painting, sculpture or goldsmiths' work, Vignola was exclusively an architect. He had none of the attributes of the universal man.
  32. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Vignola, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 Vignola then left little mark at St Peter's.
  33. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Vignola, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 He held the office of Architect in Chief until his own death in 1573. The period was not one of great activity owing to Pius V's preoccupation with crusades against infidels and heretics. Vignola spent the whole year of 1565 at St Peter's. Throughout the other years he was largely absent, and during the two last of his life he left affairs in the incompetent hands of his son Hyacinth.
  34. ↑ Saint Peter's Basilica.org: The Dome, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 In 1585 Pope Sixtus confirmed Della Porta in his post of Capomaestro of St Peter's. At the same time he appointed Domenico Fontana as his assistant.
  35. ↑ Saint Peter's Basilica.org: The Dome, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 Della Porta, on the other hand, had made exhaustive scientific investigations, which precluded the advisability of a hemispherical dome. The thrust would be too great for its safety. Therefore, he proposed instead to make the dome ovoid. [...] Most probably he decided [...] that a raised outline would be more satisfactory aesthetically than a hemispherical one.
  36. ↑ Saint Peter's Basilica.org: The Dome, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 The architect made in addition a few changes of no insignificant sort. He altered Michelangelo's arrangement of openings in the second and third stages of the dome, substituting eye-windows surmounted by volutes, like those on the lowest stage, for angled and segmental heads.
  37. ↑ Paavo Castrén, Leena Pietilä Castrén: Rooma (sivu 46). Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-314-X
  38. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Maderno's Nave, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 The prevailing opinion in the Congregation of the Fabbrica however was that the space occupied by the old basilica, as well as by those ancillary buildings, baptistery, sacristy, and so forth, not hitherto under one roof, must be entirely covered by the new. It was a conscience-saving view, a way of making amends for sacrificing Constantine's historic basilica.
  39. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Maderno's Nave, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 On 18th February 1606, Ash Wednesday, the work of demolition of the old church began. A squad of labourers first attacked that part of the roof which adjoined the front.
  40. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Maderno's Nave, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 Early in 1607 Paul V took it upon himself to summon a concourse of ten eminent architects to advise the Fabbrica how to proceed. [...] The outcome was a recommendation of the Latin cross solution. [...] Paul V, impressed by the majority view, gave way.
  41. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Maderno's Nave, James Lees-Milne (1967), haettu 30.9.2007 By December 1614 the stucco vaulting of the nave was completely decorated with roses, and in 1615 the divisional wall in the nave taken down. By Palm Sunday the last vestiges of rubble had been carted away.
  42. ↑ Paavo Castrén, Leena Pietilä Castrén: Rooma (sivu 37). Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-314-X
  43. ↑ Church History: Who bombed the Vatican in WWII 1943? bluepanjeet.net. Arkistoitu 18.4.2012. Viitattu 18.3.2013.
  44. ↑ EWTN: St. Peter's Basilica celebrates 500th anniversary, Joan Lewis 24.4.2006, haettu 26.9.2007 Noting that between five and 20 thousand people visit every day, with as many as 30,000 during the high tourist season, the cardinal said he often goes into the basilica in the morning to speak with visitors.
  45. ↑ Vatican City State: Fabbrica di San Pietro, haettu 29.9.2007 In 1523 Pope Clement VII appointed a permanent committee of 60 experts and charged them with responsibility for building and administering the basilica.
  46. ↑ EWTN: St. Peter's Basilica celebrates 500th anniversary, Joan Lewis 24.4.2006, haettu 26.9.2007 The Fabric of St. Peter is the office that is responsible for the upkeep and maintenance of the basilica, and its workers are called sampietrini... [...] ...the first of each month Fabric officials hold a meeting to decide what cleaning or renovation projects they will undertake.
  47. ↑ Vaticanstate.va: Geography vaticanstate.va. Viitattu 6. syyskuuta 2007. (englanniksi)
  48. ↑ Samuel Ball Platner: A Topographical Dictionary of Ancient Rome, 1929, haettu 27.9.2007 The inscription (CIL VI.973) was seen, probably on the parapet,1 in 1375 (Mitt. 1893, 321‑323), so that apparently this bridge suffered no great injury until December 1450, when the parapet was broken by the throngs of pilgrims, and restored by Nicholas V.
  49. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Nicholas V, James Lees-Milne (1967), haettu 27.9.2007 In the Jubilee year of 1450, the crowds had been such that to the pope's great distress two hundred people were crushed to death on the Bridge of S. Angelo. Nicholas was determined to prevent a recurrence of this disaster, at any rate within the consecrated walls of the basilica.
  50. ↑ Simo Heininen: Ihmistä suurempi: paaviuden historia s. 17
  51. ↑ a b c d e f Vaticanstate.va: The Façade vaticanstate.va. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)
  52. ↑ a b Paavo Castrén, Leena Pietilä Castrén: Rooma (sivu 256). Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-314-X
  53. ↑ Activitaly: The Basilica of Saint Peter, haettu 22.9.2007 The façade of the Basilica -14.69 mt. wide and 47.3 mt. high – is made of travertine of Tivoli.
  54. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Facade, James Lees-Milne (1967), haettu 28.9.2007 ... the end bays, which project beyond the aisles, were not intended by [Maderno] to be part of the façade. After the façade was begun the Fabbrica decided in 1612 that bell towers would look well at either end. [...] The architect admitted only just in time that the bases already built would not be firm enough to carry more than their own weight. Paul V took fright and positively forbade continuance of the towers. [...] ... the façade is too congested, too over-weighted and too broad.
  55. ↑ Saint Peter's Basilica: The High Baroque and Bernini, James Lees-Milne, (1967) ...to correct the too apparent width of Maderno's façade [...] The only means [...] was by optical illusion. [Bernini] proposed to connect the colonnades to the basilica with corridors which, instead of contracting as they approached the façade, splayed outwards. In this way, the basilica appears to be brought forward and the height of the façade accentuated at the expense of the width.
  56. ↑ Ludwig-Maximilians-Universität, Fakultät für Geschichts- und Kunstwissenschaften, haettu 27.9.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  57. ↑ Lacus Curtius: Pagan and Christian Rome, Rodolfo Lanciani, 1892, haettu 24.9.2007 The construction of the dome was begun on Friday, July 15, 1588, at 4 P. M. The first block of travertine was placed in situ at 8 P. M. of the thirtieth. The cylindrical portion or drum (tamburo) which supports the dome proper was finished at midnight of December 17, of the same year, a marvellous feat to have accomplished. The dome itself was begun five days later, and finished in seventeen months. If we remember that the experts of the age had estimated ten years as the time required to accomplish the work, and one million gold scudi as the cost, we wonder at the power of will of Sixtus V., who did it in two years and spent only one fifth of the stated sum.
  58. ↑ a b Vaticanstate.va: The Dome vaticanstate.va. Viitattu 5.9.2007. (englanniksi)
  59. ↑ (Toimittanut) J. C. Palmes: Sir Banister Fletcher's "A History of Architecture" (sivut 839–840), 18. painos. Athlone Press, 1975. ISBN 0-485-55001-6
  60. ↑ a b c d e f g h i Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7 s. 82
  61. ↑ a b c d e Vaticanstate.va: Interior vaticanstate.va. Viitattu 6. syyskuuta 2007. (englanniksi)
  62. ↑ The Filarete Door. Web Archive 2007 (Saint Peter's Basilica.org). Viitattu 12.10.2017.
  63. ↑ Door of Death. Web Archive 2016 (Saint Peter's Basilica.org). Viitattu 12.10.2017.
  64. ↑ Door of Good and Evil. Web Archive 2016 (Saint Peter's Basilica.org). Viitattu 12.10.2017.
  65. ↑ Door of the Sacraments. Saint Peter's.org. Web Archive 2016 (Saint Peter's Basilica.org). Viitattu 12.10.2017.
  66. ↑ The Holy Door. Saint Peter's.org. Web Archive 2016 (Saint Peter's Basilica.org). Viitattu 12.10.2017. The Holy Door or 'Porta Santa' is only open during a Holy Year (Jubilee), which occur every 25 years (the last one in 2000).
  67. ↑ Lauren J. Sapikowski: The Iconography of the sarcofahus of Junius Bassus, Department of Art, Washington and Lee University The sarcophagus of Junius Bassus is a prominent example of early funerary Christian art, completed in 395 CE. It was made specifically for Junius, the son of a consul who followed his father’s footsteps to become prefect of Rome. Given the Christian nature of the sarcophagus, it is curious that Junius was not baptized until he was on his deathbed. This is probably because he was in public office, and most public officials were pagan at the time, as were most Romans. Most of the sarcophagus has been damaged, but one of the more interesting sides remains intact. This side contains scenes from the Old Testament as well as from the life of Christ.
  68. ↑ (Toimittanut) J. C. Palmes: Sir Banister Fletcher's "A History of Architecture" (sivu 840), 18. painos. Athlone Press, 1975. ISBN 0-485-55001-6
  69. ↑ a b c d e Vaticanstate.va: St. Peter's Square vaticanstate.va. Viitattu 5.9.2007. (englanniksi)
  70. ↑ a b Bernini ja Barokki edu.vaasa.fi. Arkistoitu 12.5.2006. Viitattu 25.9. 2007.
  71. ↑ Vaticanstate.va: The Basilica vaticanstate.va. Viitattu 6. syyskuuta 2007. (englanniksi)
  72. ↑ Catholic Encyclopedia: Basilica of St. Peter newadvent.org. Viitattu 6.9.2007. (englanniksi)
  73. ↑ a b c d e f g h Pietarinkirkko koulut.tampere.fi. Viitattu 25.9.2007.
  74. ↑ a b Interior of the Basilica vaticanstate.va. Viitattu 6. kesäkuuta. (englanniksi)
  75. ↑ a b Vaticanstate.va: Treasury vaticanstate.va. Viitattu 25.9.2007. (englanniksi)
  76. ↑ Vaticanstate.va: Vatican Grottos vaticanstate.va. Viitattu 6. syyskuuta 2007. (englanniksi)
  77. ↑ a b Catholic Encyclopedia: Basilica of St. Peter newadvent.org. Viitattu 6.9.2007. (englanniksi)
  78. ↑ Saint-Petersburg.com – Kazan Cathedral, haettu 25.9.2007 Kazan Cathedral, constructed between 1801 and 1811 by the architect Andrei Voronikhin [...] was inspired by the Basilica of St. Peter’s in Rome and was intended to be the country’s main Orthodox Church.
  79. ↑ Saint Peter's Basilica.org: Saint Peter's in 1505, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 In 1513 the pope issued a bull announcing to the world that the new basilica would eclipse in size and magnificence every church in Christendom. Graciously he promised an extension of indulgences to those pious benefactors who agreed to pay contributions on an annual basis.
  80. ↑ About.com: Art History – Creating St. Peter's: Architectural Treasures of the Vatican, Stan Parchin, haettu 25.9.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) Financing its building partially through the sale of indulgences (remissions of temporal punishments due to sin) infuriated many faithful Christians north of the Alps. This abuse was a major factor that contributed to the development of Martin Luther's Reformation...
  81. ↑ a b c Guinness suuri ennätyskirja 1998, s. 122. Helsinki Media kirjat, 1997.
  82. ↑ Vatican City TravelGuide virtualtourist.com. Viitattu 6.9.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pietarinkirkko.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pietarinkirkko&oldid=22803122”