asu

Katso myös: Asu

asu (1)

1. vaatetus, vaatteista ja asusteista muodostuva kokonaisuus

   Monille puku on asun tärkein osa.

• IPA: /ˈɑsu/
• tavutus: a‧su

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	asu	asut
genetiivi	asun	asujen
partitiivi	asua	asuja
akkusatiivi	asu; asun	asut
sisäpaikallissijat
inessiivi	asussa	asuissa
elatiivi	asusta	asuista
illatiivi	asuun	asuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	asulla	asuilla
ablatiivi	asulta	asuilta
allatiivi	asulle	asuille
muut sijamuodot
essiivi	asuna	asuina
translatiivi	asuksi	asuiksi
abessiivi	asutta	asuitta
instruktiivi	–	asuin
komitatiivi	–	asuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	asu-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

• johdos verbistä asea (muun muassa ’kunnostaa’) ^[1]

• puku

• substantiivit: asuste, asustaminen, asustus
• verbit: asustaa

alusasu, arkiasu, asukokonaisuus, asuroolipeli, edustusasu, helleasu, hiihtoasu, housuasu, ilmiasu, juhla-asu, kevätasu, kieliasu, kirjoitusasu, kotiasu, lenkkeilyasu, muotiasu, naamiaisasu, neuleasu, nykyasu, oloasu, painoasu, peliasu, ranta-asu, retkeilyasu, runoasu, sadeasu, tekstiasu, tennisasu, työasu, uima-asu, ulkoasu, ulkoiluasu, uniasu, uniseksiasu, valeasu, vapaa-ajanasu vierailuasu, virka-asu, voimisteluasu, väliasu, yöasu, äänneasu

• suoja-asu
• taisteluasu

• asu Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 982, 986 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

asu

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä asua
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä asua
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä asua

asu

1. koira

asu

1. (taivutusmuoto) yksikön datiivimuoto sanasta as
2. (taivutusmuoto) yksikön lokatiivimuoto sanasta as
3. (taivutusmuoto) yksikön vokatiivimuoto sanasta as

asu

1. koira

asu

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä asuma
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä asuma
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä asuma